Global Dignity Girls -tapahtuma 20.10.2015

Suomessa ensi kertaa järjestetty Global Dignity Girls -tapahtuma kokosi merkittäviä huippupuhujia Helsingin yliopiston Viikin normaalikoululle innostamaan nuoria tyttöjä uskomaan unelmiinsa. Tiistaina 20. lokakuuta 2015 järjestetetyssä kolme tuntia kestäneessä tapahtumassa pyrittiin inspiroimaan nuoria uskomaan itseensä ja annettiin aineksia unelmiin sekä niiden toteuttamiseen. Tapahtuman tavoitteena oli pyrkiä rohkaisemaan tyttöjä uskomaan siihen, että unelmat ovat saavutettavissa, kunhan niiden eteen on valmis tekemään lujasti töitä. Global Dignity Girls -tapahtumassa puhujat kertoivat osallistujille rehellisiä ja rohkeita tarinoita siitä, kuinka nämä ovat saavuttaneet menestystä elämässään tai onnistuneet ratkomaan elämässä kohtaamiaan haasteita. Tapahtumaan osallistui yli 500 nuorta.

Tapahtumassa olivat mukana: