Ulkar Aghayeva

Global Dignity Girls & Boys ry:n nykyisenä puheenjohtajana toimii Ulkar Aghayeva.

 

Kamilla Sultanova

Inspiroituneena Soulaima Gouranin ja hänen tiiminsä työstä Tanskassa, Kamilla Sultanova toi menestyksekkään Global Dignity Girls -konseptin Suomeen. Kamilla työskenteli vuodesta 2015 alkaen vapaaehtoistiiminsä kanssa laajentaakseen tapahtumaa Suomessa ja johti Global Dignity Girls & Boys –järjestöä Suomessa vuosien 2015-2019 aikana.

Kamilla Sultanova työskentelee yrittäjänä ja ammatipuhujana. Hänet on valittu uransa aikana 40 under 40” Young European Leaderiksi.  Järjestö järjestää puhujatapahtumia joiden tarkoituksena on edistää Suomen nuorison itsevarmuutta, suvaitsevaisuutta ja uskoa unelmoida. Vuodesta 2008 Kamilla on osallistunut keskusteluun yhteiskunnallisesta osallistumisesta ja monikulttuurisuudesta Tanskalaisten yhdistysten Kvinfon ja Novumin kautta edistääkseen Tanskan vähemmistötaustaisten työskentelyoikeuksia.

Kamilla on myös politiikan maahanmuuttajanaisten tasa-arvoisuuden puolestapuhuja ja hän työskenteli vuoden 2014 Euroopan parlamentin vaalien aikaan European Women Lobby 50/50 –kampanjassa. Kamillan motto on ”Ole se muutos jonka toivot näkeväsi maailmassa.” Siten hän uskoo yhteiskunnalliseen osallistumiseen monikulttuurisuuden, suvaitsevaisuuden ja kaikkien yhtäläisten mahdollisuuksien edistämiseksi.